keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Pettymysten peramoottori

Viimeisina paivina toissa ei ole paljoa mitaan tapahtunut yllatysyllatys! Torstaista yli puolet paivasta kaytin kampiakselin kiillotteluun. Ensiksi vedin pinnan 400 paperilla, sitten 600. Parempihan siita olisi tullut, jos oltaisiin viety kampiakseli koneistamolle kiillotettavaksi. Onneks vanhat moottorit eivat ole niin tarkkoja. Myos kansi pitaisi vieda plaanattavaksi. Eivat ole vissiin harrastaneet sita aikaisemmin moottorien kanssa, silla eivat tienneet mista loytaisivat koneistamon joka tekisi sen. 

Perjantaina menin aamuksi toihin ja tilattiin moottoriin osat. Puolilta paivin jouduin lahtemaan, silla lahdimme perheen kanssa North Carolinaan tapaamaan Paigen veljea. Palasimme maanantai-iltana, jonka korvaan toissa ensi sunnuntaina, kun Ben menee ajamaan museolle venetta. Jokainen venehan tarvitsee huoltonaisen!

Tiistaipaiva oli lahinna liikkeissa juoksemista. Koska vene oli uponnut, startti oli aivan ruosteessa ja hapettunut sisalta, joten vein sen paikalliseen liikkesseen uudelleen rakennettavaksi. Kun tulin takaisin, osa osista oli tullut. Kyllahan isossa tilauksessa vahintaan yksi juttu on oltava vaarin - meinaan runkolaakerit. Eli siihen taas sitten tyssasi se tekeminen ja lahdin Eastoniin etsimaan varaosaliiketta, josta saisi nopealla toimituksella tilattua uudet. Kolmannella kerralla onnisti, silla mikaan liike ei tuntenut kyseista konetta, vain sen pienemman mallin, jonka laakerit meilla olikin jo. Tuntuu etta Suomesta olisi saanut kyseiset osat helpommin, vaikka onkin kyseessa amerikkalainen moottori. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti